Valvonta

Kamera- ja kulunvalvontaratkaisut

Yritykselle henkilöstön ja omaisuuden suojaus on tärkeä osa turvallisen toimintaympäristön luomista. Tarkoitukseen sopivalla kamera- ja kulunvalvontaratkaisulla on olennainen rooli omaisuuden ja henkilöstön turvaamisessa. Yksilöllisesti, yrityksen tarpeet ja resurssit huomioon ottamalla, pystytään yritykselle räätälöimään kustannustehokas tapa toteuttaa kamera- ja kulunvalvontaratkaisut ilman että turvallisuudesta joudutaan tinkimään.

Myös taloyhtiöiden omaisuuden suojaamiseen ja asukkaiden turvallisuuteen voidaan vaikuttaa merkittävästi oikeanlaisella kameravalvontaratkaisulla. Näkyvällä kameravalvonnalla taloyhtiön piha-alueilla ja sisätiloissa voidaan pienentää esimerkiksi ilkivallan riskiä. Paikoitusalueiden kameravalvonnalla voidaan taas ennaltaehkäistä asukkaiden ajoneuvoihin kohdistuvia vahingontekoja. Valvontakameroiden lisäksi valvotuille alueille on hyvä liittää kameravalvonnasta kertovat kyltit ja tarrat, jotka myös omalta osaltaan toimivat ennaltaehkäisevästi.

 

Kameravalvonta

Meiltä Sähkö-Mirasta saatte kaikki tehokkaaseen kameravalvontaan tarvittavan suunnittelun ja siihen tarvittavat tuotteet. Olipa kyseessä sitten yhden valvontakameran asennus tai vaikka kokonaisen kiinteistön kameravalvonnan suunnittelu ja toteutus.

Meiltä saatte muun muassa:

  • Kameravalvonnan suunnittelun
  • Kameravalvontajärjestelmät
  • Kaikki tarvittavat asennukset
  • Käyttöopastuksen
  • Laitteiden huollot

Lue lisää kameravalvonta palveluistamme täältä tai ota yhteyttä niin kerromme lisää. yhteystiedot.

 

Kulunvalvonta

Tarjoamme kattavan valikoiman lukituksen- ja kulunohjauksen tuotteita, joilla ratkaistaan joustavasti eri turvatasojen edellyttämät vaatimukset. Palvelemme kaikissa kulunvalvontaan liittyvissä asioissa.

Meiltä saatte muun muassa: 

  • Kulunvalvontaratkaisujen suunnittelun
  • Kulunvalvonnan tuotteet
  • Kaikki tarvittavat asennukset
  • Käyttöopastuksen
  • Laitteiden huollot

Lue lisää kulunvalvonta palveluistamme täältä tai ota yhteyttä niin kerromme lisää. yhteystiedot.

 

Rikosilmoitusjärjestelmä

Rikosilmoitusjärjestelmällä suojataan tehokkaasti haluttuja tiloja ja se toimii ennaltaehkäisevästi luvattomien tunkeutumisten estämisessä. Järjestelmän kautta voidaan myös saada ilmoitus muista tilassa tapahtuvista muutoksista kuten lämpötilan tai kosteuden muutoksesta.

Meiltä saatte muun muassa:

    • Riskien ja rikosilmoitusjärjestelmätarpeen kartoituksen
    • Rikosilmoitusjärjestelmän suunnittelun
    • Kaikki tarvittavat laitteet
    • Laitteiden asennukset
    • Käyttöopastuksen
    • Laitteiden huollot

 

Lue lisää rikosilmoitusjärjestelmän rakenteesta täältä tai ota yhteyttä niin kerromme mielellämme lisää.yhteystiedot.

 

External PTZ cameras

hd500-cotag